Yksikanavainen rahoitus tehostaisi lääkehoitojen arvioinnin hyödyntämistä

Fimea arvioi lääkkeiden hoidollista ja taloudellista arvoa. Arvioinnit tulee tehdä jatkossakin keskitetysti. Fimeassa tähän työhön varattuja resursseja on syytä vahvistaa, sillä arvioinnit maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Arviointityön tulee olla läpinäkyvää, kattavaa ja tasapuolista. Arviointien varsinainen arvo syntyy kuitenkin vasta silloin, kun tieto johtaa toimintaan.

Uusien ja kalliiden sairaalalääkkeiden käyttöönotto vaihtelee merkittävästi eri puolella Suomea. Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (PALKO) on antanut Fimean arvioihin perustuvia suosituksia sairaaloiden lääkehoidoista. Palkon suosituksissa otetaan kantaa vain siihen, tulisiko hoidon kuulua julkisesti rahoitetun terveydenhuollon palveluvalikoimaan vai ei. Karkean joko-tai-jaottelun ongelmana on tunnistaa tilanteita, joissa yksittäisten potilaiden hoito olisi tarkoituksenmukaista tietyllä lääkkeellä, vaikka sen kustannusvaikuttavuus ei olisikaan hyvä useimmilla potilailla.

Sairaalavalmisteiden arvioinnit lisäävät potilaiden alueellista tasa-arvoa ja niillä on merkittäviä kustannusvaikutuksia, joten on ymmärrettävää, että sekä Fimean arviointityö ja Palkon suositukset ovat painottuneet uusien sairaalalääkkeisiin. Kuitenkin myös avohoidon lääkkeiden arvioinnille ja käytön ohjailulle on suurta tarvetta.

Suomessa lääkkeiden määräämistä ja käyttöä ohjaillaan lähinnä korvausjärjestelmän kautta. Korvattavuuden saaminen uudelle lääkkeelle edellyttää terveystaloudellista selvitystä.  Korvattavuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uusi lääke olisi vaikuttavin tai varsinkaan kustannusvaikuttavin hoito tiettyyn sairauteen. Tämä korostuu esimerkiksi tilanteissa, joissa alkuperäislääkeyritys tuo ennen patenttisuojan päättymistä markkinoille seuraavan polven version vanhasta lääkkeestään. Uudemman lääkkeen hinta ja kustannusvaikuttavuus näyttävät kohtuullisilta, kun se tulee markkinoille, mutta geneerisen kilpailun käynnistyttyä tilanne muuttuu yhdessä yössä, kun edellisen polven valmisteet ovat yhtäkkiä vähintään puolet halvempia. Yksittäisten valmisteiden arvioiden lisäksi lääkärit tarvitsevatkin ajantasaista terapiaryhmäkohtaista tietoa kustannusvaikuttavimmista hoitomuodoista.

Rationaalisen lääkehoidon rakenteelliset esteet on poistettava siirtämällä avohuollon lääkkeiden rahoitusvastuu Kelalta terveydenhuollon kokonaisuudesta vastaaville maakunnille. Näin lääkkeet olisivat aidosti kiinteä osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Kun lääkkeistä aiheutuvat kustannukset ja hyödyt olisivat osa terveydenhuollon kokonaisuutta, kustannusvaikuttavimpien lääkehoitojen käyttö lisääntyisi vääjäämättä. Tätä tukemaan tarvitaan kliiniseen kokemukseen ja hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointeihin perustuvia ensilinjan hoitosuosituksia.

Yhden rahoituskanavan malli ja kustannusvastuun siirtäminen maakunnille poistaisi osaoptimoinnin sellaisten lääkkeiden kohdalla, joita voidaan toimittaa sekä sairaaloista että avoapteekeista. Kustannuksista kokonaisvastuun kantava maakunta voisi huomioida hoitolinjauksissaan myös muut kuin itse lääkkeestä aiheutuvat kulut. Esimerkiksi toisinaan voi olla kokonaistaloudellisesti edullisempaa ja hoidollisesti järkevintä suosia valmistetta, jonka potilas voi itse annostella ja joissain tapauksessa on järkevintä käyttää sairaalassa infuusiona annettavaa lääkettä.

Kokonaistaloudellisuuteen kannustava rahoitusjärjestelmä mahdollistaisi tutkimustietoon ja kliiniseen kokemukseen pohjautuvan 2020-luvun rationaalisen lääkehoidon. Poliittinen päätös asiasta on kuitenkin yhä tekemättä.

Heikki Bothas
Toiminnanjohtaja
Rinnakkaislääketeollisuus ry

Kirjoitus on julkaistu Proviisori-lehdessä 3/2017